sunnuntai, 10. joulukuu 2006

Uaahfg.

Nyt ei yhtään tiedä millainen olo on. Otan nyt vaikutteit kaikkien tunteista; jos joku on masentunut, minuakin alkaa masentaa, jos joku on iloinen, olen minäkin melko tyytyväinen. Se jotenkin ärsyttää. Tuntuu että ei ole mitään omaa tunnetilaa. Voi johtua väsymyksestäkin.

Kylässä on miittikuvia. Nähdessäni kuvat tekee ihan julmetusti mieli päästä miittiin, mutta tiedän että on ihan mahdotonta päästä jonnekin Helsinkiin yksinään. Äiti ei vain jotenkin voi käsittää sitä, että Helsingissä voi käydä vain miitissä, ei sinne tarvitse jäädä yöksi, eikä siellä edes tarvitse kenekään luona käydä.

tiistai, 31. lokakuu 2006

En halua, en halua, en halua...

On kuollut olo. Ja kohta pitäisi lähteä vanhempainkokoukseen kahvitusta järjestämään. x_x Vähän on  pakko mennä, kukaan muu meidän luokalta ei halunnut. Ja se järjestettiin toisen luokan kanssa. Lopputulos: me ei päästä luokkaretkelle minnekkään, kun se toinen luokka jolla on jo 1500€, rohmuaa meidän olemattomat rahat. -.- Ja sitten kaikki meidän rakkaat luokkalaisemme jäävät pois. Syynä on se, ettei JAKSA! Arvaa jaksanko minä? Jopa yhdellä oli kunnollinen selitys...
        Sillä on ringetteharkat. Ja minusta se voisi kyllä jättää ne väliin. Jotain voisi kyllä tehdä rahan eteen, pitää vain valittaa ettei sitä ole...

Olin eilen poissa lv-tunnilta, kädentaitajakilpailuiden harjoitusten takia, ja siellä sovittiin, että joka kuun alussa kouluun pitää tuoda 20€. Arvaa kerrottiinko minulle vasta kun tulin sieltä kilpailuista, eli tänään iltapäivällä. Ja minun piti vielä itse kysyä. Mistäköhän tuulesta saisi temmattua kaksikymmpisen huomiseksi?

lauantai, 28. lokakuu 2006

Öörrgll...

Tämä aamu oli taas niitä aamuja, join atoivoo olevansa kuollut. Kurkku oli niin kipeä, etten pystynyt melkein ottamaan lääkkeitäni (joidenka takia äidin piti vielä herättää minut kohtuuttoman aikaisin) ja se puoli lasia vettä jonka join, sai minut melkein oksentamaan. Päätä en saanut käännettyä, kun niskat olivat niin jumissa ja sen takia pää oli räjähtämäisillään. Luulisin, että minulla oli ollut yöllä kuumetta. Aamulla lämpö oli melkein puoli astetta korkeammalla kuin normaalisti, vaikka vielä sentään alle 37 ja hiki virtasi.

Onneksi vähän aikaa nukuttuani huono olo meni ohi ja pystyin jopa syömään vähän särkylääkettä. Ajan myötä kurkkukipu ja päänsärky menivät ohi ja niskat olivat vähän paremassa kunnossa. Aamulla satoi vähän lunta, koko päivän on ollut vähän pakkasen puolella. Siivoaminenkin kävi jostain syystä normaalia paremmin, vaikka en minä siitä silti tykännytkään.

Nyt kurkkukipu tuntuu tulevan takaisin, kuuma juomakaan ei oikein auttanut. ._.

Tällä hetkellä soi: Sonata Arctica - Champagne Bath

perjantai, 27. lokakuu 2006

Hän

Tänään on ollut minulla vähän utuinen päivä. Näin yöllä unta siitä eräästä, jota en pääse tapaamaankaan kuin vasta marraskuun puolivälissä, jos silloinkaan. Unen takia sitten olen taas ajatellut häntä ja ollut hieman hidas reagoimaan mihinkään. Se minun tuontyyppisestä vuodatuksesta sitten.

Sitten vähän muunlaista vuodatusta. Meillä oli tänään kolme tuntia koulun kamalinta opettajaa, kaksi uskonnontunti ja yksi yhteiskuntaopin. Onneksi eivät sentään olleet peräkkäin. Perjantai on muutenkin tässä jaksossa ihan kamala päivä. Toisaalta ruotsin tunti meni Taitaja 9 -harjoituksissa. ^^

Nyt soi: Zen Café - Ihminen

torstai, 26. lokakuu 2006

Talvi tulee

Talvi on tulossa, vihdoin sain ottaa villakangastakkini kaapista ulos. Se ei näyttänytkään niin hyvältä kuin muistelin, vihaan se olkapäitä, se ovat semmoiset topatun näköiset. Mutta se näytti sitten oikeastaan aika hyvälle mustan, pitkän hameen kanssa.

Se, että talvi tullee ei oikeastaan ole kamalan kivaa. Silloin on kylmempää, mutta tänään yhteiskuntaopin tunnilla suunniteltiin jo joulujuhlaa, ja toivoisin että olikin jo joulu. Ja on ihanaa päästä tästä kamalsta loppusyksystä eroon. On kylmää, märkää ja ruman näköistä. Talvellakin on kylmää, mutta ei sada vettä ja on kaunista. Varpaiata palelee, varmaan pitäisi pitää sukkia jo kotonakin.

Sainpas viimein kotsan projektityön, sisustussuunnitelman loppusuoralle. Siitä puuttuu vain enää pikkujuttuja, pohjapiirrustus ja huone-esittelyt ovat jo valmiina. Ne pitää vain tussata ja tehdä muutama pieni sivujuttu työhön.

Alan olla aika varma että lähden Kuopioon IB-linjalle, vaikka siinä onkin muutamia haittapuolia. Joudun joka päivä istumaan bussissa tunnin suuntaansa, heräämään ennen kuutta ja niin edelleen. Toisaalta se tukis kyllä toista ammattihaavettani, kääntäjää. Toinen on sitten leipuri-kondiittori, mutta siitä en ole ollenkaan varma enää.

Nyt soi: Apulanta - Aamen